Teksti ja kuvat: Kilppis - keskiviikko, 30. joulukuuta 2009

Pitsaa pienellä poltteella

Tein vaihteluksi joulumurkinoille perinteisen tonnikala-salama pitsan juustoreunoilla, johonka lisäsin hieman lisäpotkua parilla chilikaupan säilykkeellä. Tulisuutta lätylle siunaantui sopivasti myös vähemmän tulisiin ruokiin tottuneiden makuun, chilien tuodessa pitsaan lähinnä raikkautta ja mielyttävää poltetta.

Pohja:
- 2,5dl vettä
- 1/3pkt tuorehiivaa
- 2,5dl pitsajauhoja
- 2,5dl vehnäjauhoja
- 1rkl öljyä

Täyte:
- 3rkl Chilikaupan Sauhu, savuvalkosipuli & chilitahnaa
- 1/2prk Raguletto perinteistä pastakastiketta (tai vastaava)
- 1prk tonnikalaa paloina vedessä
- 350g juustoraastetta
- 1/2 salamitanko viipaleina
- Fatalii's Aji Cristal säilöttyjä chiliviipaleita


1. Sekoita tuorehiiva kädenlämpöiseksi lämmitettyyn veteen. Lisää osa pitsa- ja vehnäjauhoista sekä öljy ja sekoita taikina huolellisesti. Lisää loput jauhoista samalla vaivaten kunnes taikina saa kaulittavan rakenteen. Anna taikinan kohota kulhossa liinan alla noin 20 minuuttia. Voit suorittaa täytteille esivalmistelut, kuten raastaa juuston ja viipaloida salamitangon, taikinan kohotessa.
2. Kun taikina on kohonnut kumoa se hyvin jauhotetulle leivinpaperille ja kaulitse se hieman uuninpeltiä suuremmaksi. Vedä pohja leivinpaperilla uuninpellille. Ripottele hieman juustoraastetta pellin reunoille ja käännä pellin yli tulevat reunat juustoraasteen päälle "juustoreunoiksi".
3. Levitä kolme reilua ruokalusikallista Chilikaupan Sauhua pistan pohjalle, ja pastakastike chilitahnan päälle. Muserra tonnikala pastakastikkeen päälle ja lisää juustoraaste. Asettele salami ja chiliviipaleet tasaisesti pitsan päällimmäiseksi.
4. Paista uunissa keskitasolla 250 asteessa 12-15min hieman uunista riippuen. Muista tarkkailla pitsan paistumista viimeisen neljän minuutin aikana, sillä juusto tummuu ja palaa nopeasti paistamisen loppuvaiheessa.

Pitsan tekeminen ei ole rakettitiedettä, joten kaikkia mittoja voi käyttää suuntaa antavina. Varsinkin jauhoja on hyvä lisätä kunnes taikina tuntuu vaivatessa tarpeeksi kiinteältä. Voit myös lisätä tai vaihtaa täytteitä, mutta jo edellä mainittuiden täytteiden kanssa pitsasta tuli huomattavasti perinteisiä pitsoja ruokaisampi.

Teksti ja kuvat: Kilppis - perjantai, 25. joulukuuta 2009

Taimien lastentarha

Koska luonto ei pohjolan talvessa tarjoa riittävää aurongonvaloa, tarvitsevat pienet chilintaimet idätyksen jälkeen keinotekoisen valonlähteen. Valonlähteeksi chilien alkutaipaleille kelpaa hyvin normaalit - hieman tavallista tehokkaammat - E27 kantaiset energiasäästölamput tai normaalit loisteputkivalaisimet/valolistat. Paatuneemmat chilistit tietenkin käyttävät joko suuritehoisia E40-kantaan sopivia ESLejä tai suurpainenatriumlamppuja joiden valoteho ja tuottama lämpö mahdollistaa kesän jatkumisen olohuoneessa läpi vuoden.

Itse päätin rakentaa vanhasta IKEAn kirjahyllystä chileille lastentarhan. Ostin Bauhaussista kaksi 18w loisteputkilla varustettua valolistaa, jotka ruuvasin kirjahyllyn välilevyn pohjaan. Pitkien loisteputkien avulla valoa on helppo jakaa pienille taimille, ja näiden kasvaessa pituutta voidaan valoja nostaa välilevyjä siirtelemällä. Loisteputkien lisäksi minulta löytyi jo varastosta kaksi tavallista pöytälamppua 30w Airamin ESLeillä. Nämä pöytälamput valaisevat vielä toistaiseksi elo- syyskuun vaihteessa idättämääni Aji Cristallia (C. baccatum).


Valojen lisäksi lastentarhaan kuuluu Gigantista haettu budjettihintainen pöytätuuletin. Tuulettimen tarkoitus on ilmankierron lisäksi aiheuttaa taimien lehdille ja varrelle rasitusta. Tämä rasitus saa taimet kasvamaan vahvemmaksi ja kestämään näin paremmin oman painonsa mahdollisen sadon kanssa.

Teksti ja kuvat: Kilppis - maanantai, 21. joulukuuta 2009

Joulunalus maistiaisia

Eilen koitti vihdoin se hartaasti odotettu päivä, jolloin päätin poimia ensimmäisen itsekasvattamani chilin Aji Cristal-kasvista jonka idätin elo- syyskuun vaihteessa. Periaatteessa tämä podi olisi saanut roikkua kasvissa ja kypsyä kunnolla keltaisen kautta punaiseksi seuraavan kuukauden pari, mutta Aji Crital kuuluu Jalapenon kanssa lajikkeisiin joita voidaan kerätä jo vihreinä, joten raakaa ei tarvinnut syödä. Maku tällä maistiaisella oli Cristallille tavanomaisen raikas ja poltetta riitti lämmittämään sadonkorjuun kunniaksi sekä mieltä että suuta.


Seuraavan kerran Aji Critallia pääsisi taas maistelemaan alkuvuodesta, sillä lehtien alla majailee vielä kaksi seitsemän ja kahdeksan senttistä podia sekä yksi pienempi podinalku. Viimeisimmät kukinnat eivät ole onnistuneet kuten aikaisemmin, mutta suurimman podin pois kerääminen ja suurempi lannoitusmäärä saattavat saada aikaiseksi vielä yhden tai kaksi podinalkua.

Teksti ja kuvat: Kilppis - maanantai, 14. joulukuuta 2009

Kauden 2010 lajivalinnat

Valitsin ensimmäiset lajikkeet jo syyskuun alussa, tällöin suunnitelmaan kuului vielä maltilliset kahdeksan lajiketta, mutta kuten harrastukselle ilmeisesti on ominaista, pääsi nälkä kasvamaan syödessä ja joulukuussa lista kasvoi vielä seitsemällä eri lajikkeella. Näiden viidentoista eri lajin lisäksi varastosta löytyy vielä kuusi yllätyslajien siementä joista kerron lisää artikkelin lopussa.

Capsicum annuum:
Bolivian Rainbow
CAP 1042
Golden Nugget
Jalapeno, Early
Peperonchino, Red
Short Yellow Tabasco

Capsicum baccatum:
Aji Cristal
Champion
Inca Red Drop
Lemon Drop

Capsicum chinense:
Habanero, Orange
Naga Morich
Pink Habanero
PI 281429

Capsicum pubescens:
Turbo Pube

Siemenet tilasin Fatalii.net sivustolta jota ylläpitää "chilimestari" Jukka Kilpinen. Siementen tilaaminen oli mutkatonta ja molemmat tilaukset tipahtivat ilman viiveitä suoraan postilaatikkoon. Siemenet oli pakattu lajeittain alla olevan kuvan mukaisiin minigrippeihin, ja koko lähetys oli vielä kertaalleen suljettu isompaan minigrip-pussiin. Fataliille ominaisesti molemmissa tilauksissa tuli mukana extrana bonus lajikkeita ja maistiaisia.

Edellämainitun listan lisäksi toinen tilauksista sisälti extrana kuuden siemenen "Suprice chili seeds!!!" pussin. Näistä siemenistä koitan idättää ainakin yhtä, joka ulkoisesti muistuttaa Capsicum pubescens lajin edustajaa. Muut yllätyssiemenet saavat jäädä vielä toistaiseksi varastoon. Näiden siementen idättäminen tulee ajankohtaiseksi, kun olen varmistanut, että muille taimille riittää paikka auringossa.


Teksti ja kuvat: Kilppis - keskiviikko, 9. joulukuuta 2009

Kokemuksia kaudesta 2009

Kokemuksia chilien kasvatuksen parissa kertyi kaudesta 2009 kokonaisen yhden kasvin verran. Jos aatteet kuluneesta kaudesta pitäisi tiivistää yhteen lauseeseen, voisi se kuulua kutakuinkin: "helppoahan tämä on, ainakin kun kaikki tuntuu menevän nappiin".



Idätin tämän Aji Cristal (Capsicum baccatum) lajin edustajan elo- syyskuun vaihteessa. Siemenen idätystä varten keräsin talteen paikallisen Citymarketin Aji Cristal-tuorechilipaketista. Idätyksen jälkeen tämä chili on viettänyt aikaansa kirjahyllyssä altakasteluruukussa kahden 30W ESLin alla. Podeja tuo on kasvattanut tähän mennessä kolme kappaletta, joista kuvan suurin on karvan verran alle 9cm. Pituuskasvun olen pitänyt kurissa latvomalla kasvia tasaisin väliajoin.



Kuten tunnetumpi Jalapeno, myös Aji Cristal saavuttaa ominaismakunsa jo vihreänä. Kypsyessään se vaihtaa värinsä keltaisen kautta punaiseen, mutta itse kapsaisiini-pitoisuus ei enää nouse merkittävästi. Jääkin nähtäväksi joko kauteen 2009 kuuluu ensimmäiset sadonkorjuut, ensimmäinen podeista päätyy nimittäin lautaselle heti aloittaessaan värinvaihdon keltaiseen. Artikkelin Aji Critallin elinkaarta voi tarkastella tarkemmin kuvagalleriamuodossa täältä.
 
Kuvat ja teksti © Kilppis